Kun herra M sai jälleen kerran työkomennuksen Lontooseen, päättivät Ammattikatsojat käyttää tilaisuuden hyödykseen. Olimme jo pitkään miettineet vierailua jonkin Englannin futiskenttien joukkueen stadioneista, ja nyt siihen oli täydellinen mahdollisuus – varsinkin, kun meillä herra K:n kanssa ei ollut muutakaan tekemistä. Lontoon koneeseen nousi maaliskuussa 2015 siis Helsinki-Vantaalta yhden väsyneen työnsankarin sijaan kolme innokasta miestä, joiden silmissä siinsi jo Selhurst Parkin stadion, jossa monelle suomalaiselle futisfanille tuttu Crystal Palace pelaa kotiottelunsa.

Päätimme lähteä katsomaan juuri Palacea siitä syystä, että joukkue oli tullut koko porukalle tutuksi Aki Riihilahden ja Shefki Kuqin ansiosta. Osasyynä saattoi tosin olla myös se, että herra K vastusti viimeiseen asti Lontoon suurimpien valioliigajoukkueiden kotiotteluiden katsomista budjettisyistä. Oli miten oli, Ammattikatsojat olivat jälleen matkassa, ja ainoa huolenaihe oli se, selviäisikö herra M lopulta tärkeisiin neuvotteluihinsa lainkaan.

Saapuminen stadionille

Ottelupäivä valkeni nukuttuamme yön Victorian juna-aseman viereisessä hotellissa, jonka brittiläinen aamiainen petti varsinkin herra K:n korkeat odotukset. Sitten oli aika lähteä kohti pelistadionia. Päästäksemme Selhurst Parkille meidän oli ensin otettava juna Selhurstiin, josta Selhurst Park oli herra M:n tietojen mukaan kävelyetäisyydellä. Tuumasta toimeen, siis. Koska junan lähtöön oli vielä reilut puoli tuntia, päätimme aloittaa matkamme brittityylin nopeilla tuopeillla asemabaarissa. Olimme päätelleet tapahtuman luonteen oikein, sillä heti sisään astuessamme meidät toivotti tervetulleeksi punakkakasvoisten QPR-vieraskannattajien joukko. Yhtä tuopillista myöhemmin istuimme kaikki junassa matkalla Selhurstiin.

Selhurstin asemalta oli vielä jonkun verran käveltävää itse stadionille, ja QPR-kannattajat luovuttivat puolivälissä pysähtyen yhteen monista kotoisan näköisistä pubeista, jotka reunustivat tietä sen molemmin puolin. Ammattikatsojat eivät kuitenkaan vastanneet näiden brittiseireenien sulokutsuihin, vaan päätimme käydä ensin katsomassa, missä Selhurst Park tarkalleen ottaen sijaitsee.

Muutaman kymmenen minuutin kävelyn jälkeen saavuimme stadionille, joka näytti odottavalta aamun kuulaudessa. Selhurst Park on pienehkö kotikenttä valioliigajoukkueelle, sillä se vetää suureen päätykatsomoonsa ja kolmeen pienempään katsomoon yhteensä reilut 25 000 ihmistä. Paikalla ei vielä ollut juuri ketään, joten päätimme seurata QPR-fanien esimerkkiä ottelun alkua odottaessamme.

Tietoa stadionista

Ottelutapahtuma

Olimme valinneet istumapaikkamme suuremman päätykatsomon yläosasta, josta näkymä olikin mahtava. Molempien joukkueiden fanit pitivät meteliä jo monta kymmentä minuuttia ennen ottelun alkamista siihen malliin, että jopa aurinko päätti kurkistaa pilvien takaa nähdäkseen, mitä oli meneillään. Brittifutista parhaimmillaan siis, ja herra K sai auringonvalosta sen verran virtaa, että tajusi muistuttaa Selhurst Parkille matkustamisen olleen nimenomaan hänen ideansa.

Putoamista vastaan taistellut QPR ei sen sijaan vaikuttanut viihtyvän Selhurstissa. Crystal Palace otti pelin haltuunsa heti alkuminuuteista lähtien, ja kotijoukkueen kannattajat siivittivät joukkuettaan yhä kovempaan hurmokseen. Palacen maali vaikutti vain ajan kysymykseltä, ja parinkymmenen minuutin jälkeen joukkue siirtyikin 1–0-johtoon Wilfried Zahan osumalla. Yleisö räjähti huutoon ja palkitsi muutamaa minuuttia myöhemmin itsensä tilanteessa loukanneen Zahan raikuvin aplodein, kun hän pystyi jatkamaan peliä.

Myös Palace jatkoi vakuuttavaa esitystään, sillä ensin keskikenttämies James McArthur kasvatti sinipunaisten johtoa komealla maalilla, ja sen jälkeen Joe Ward muutti lukemat jo kolmeen nollaan Zahan esityöstä. Puoliajalle lähdettiin siis kotijoukkueen johdossa 3–0, ja tunnelma oli sen mukainen. Laulu raikui ympäri Selhurst Parkin, lukuun ottamatta QPR-kannattajien sektiota, joka oli hiljennyt täydellisesti. He saivat pientä lohtua ottelun lopussa, kun Matthew Philips kaunisteli loppulukemiksi 3–1, mutta päivä oli täysin kotijoukkueen.

Tietoa kaupungista

Ottelun jälkeen

Englannin kenttien tiukat turvamääräykset fanien stadionilta lähtemisen suhteen toimivat tällä kertaa Ammattikatsojien eduksi. Sujahdimme ulos stadionin portista ensimmäisten joukossa, ja lähdimme kulkemaan takaisin kohti Selhurstin asemaa.

Nyt tahdonvoimamme oli kuitenkin käytetty loppuun, ja kun kävelymatkan viides pubi ilmestyi silmiemme eteen kuin kangastus, käveli herra K muuta matkaseuruetta sen kummemmin konsultoimatta suoraan ovista sisään. Tälläkin kertaa K:n pettämätön pubivaisto oli osunut oikeaan – kyseessä oli Crystal Palace -kannattajien kotiotteluiden jälkeen suosima pubi, joka tarjoili hyvää ja rasvaista brittiruokaa huokeaan hintaan. Istuimme alas fish and chipsiemme ääreen, eikä mennyt aikaakaan, kunnes pubi oli ääriään myöten täynnä sinipunaisiin pukeutuneita laulavia kannattajia. Lienee turha mainita, että herra M:llä oli seuraavana aamuna vaikeuksia herätä ensimmäiseen kokoukseensa.

Loppukaneetti ja vinkit

Ammattikatsojien ensimmäinen kokemus brittifutiksesta paikan päällä oli menestys joka suhteessa. Olen vakuuttunut siitä, että Crystal Palacen ottelu oli oikea valinta, sillä kaikesta huokui juuri se perinteinen tunnelma, jota olimme matkaltamme hakemassa. Suosittelemme muitakin englantilaisen futiskulttuurin ystäviä valitsemaan ennakkoluulottomasti matkakohteikseen pienempien joukkueiden stadioneita – varsinkin silloin, kun matkabudjetissa ei ole tilaa Arsenalin hintatason ottelulipuille.